Poronhoidon näkökulmia

21. syyskuuta 2015

Aikainen lintu madon nappaa

Aikainen lintu madon nappaa

Kirjoittaja: Anna-Leena Jänkälä.

Syksy on monessa mielessä sadonkorjuuaikaa; marjat ja vihannekset kerätään ja säilötään, viljat puidaan ja heinät on tehty. Syksy on myös poromiehen sadonkorjuuaikaa, ei pelkästään heinäntekoa tai muuta porojen talviaikaisen ravinnon keruuta vaan myös poronlihan osalta sadonkorjuu on alkamaisillaan aivan näillä näppäimillä. Monen poronlihaa suoramyyvän poromiehen puhelin onkin viime aikoina pirissyt lupaavasti. Tämä on sitä aikaa jolloin varmistetaan, että omaan pakastimeen saadaan maukasta poronlihaa talven porokäristyksiin, -keittoihin ja muihin poroherkkuihin.

Lihaa suoramyyvä poromies on syksyn tullen täystyöllistetty; ei siinä lakisääteiset työajat paljon paina eikä vuosiloman lyhennykset tunnu missään kun päivät kuluu metsässä ettotöissä ja sen päälle vielä illat ja yöt lihanleikkuussa. Työaikaakin on jo valmiiksi jatkettu ainakin sillä 20 minuutilla. Syksyt ovatkin poromiehelle vuoden kiireisintä aikaa kesän vasanmerkinnän ohella.

Noin puolet teurastettavista poroista myydään paliskunnan kautta isolle jalostajalle kuten Polaricalle. Merkittävä osa menee kuitenkin poromiehen omien käsien kautta suoraan yksityiselle kuluttaja-asiakkaalle. Vuosien aikana vakiintuneita asiakassuhteita vaalitaan ja asiakas halutaan pitää tyytyväisenä. Useimmalle poromiehelle on kunnia-asia saada toimittaa asiakkaalleen mahdollisimman hyvälaatuista ja moitteetonta poronlihaa. Moni yksityinen kuluttaja myös kokee saavansa laadultaan parempaa poronlihaa suoraan poromieheltä. Jonkin verran tässä varmasti tekevät myös mielikuvat; suoraan aidalta omaan pakkaseen. Ja onhan se nyt hienompaakin kertoa kavereille, että kävin viikonloppuna hakemassa poromieheltä tulevan talven lihat. Tai käristyssä harvinaisille vieraille tarjotessaan kertoa, että tämä liha on siltä ja siltä poromieheltä; että osaapa sitten olla hyvät lihat ja juuri meidän tarkoituksiin sopivat palatkin.

Nyt jos joku muistaa, että enpä ole vielä soittanut sille omalle poronlihan toimittajalle, niin alkaisi olla varmasti viimeiset hetket tehdä varaus tulevalle syksylle. Jouluna se saattaapi olla jo myöhäistä. Ja tarvittaessahan poronlihaa löytää ainakin isompien kauppojen pakastealtaista.

Etto, ettoaminen = porojen kokoaminen erotusta varten

Share:

0 Comments:

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.