23. lokakuuta 2015

Poroerotus

Kirjoittaja: Sanna Hast

”Nyt on lokakuu ja minusta näkee sen.”

– Laulun sanoituksiahan saa kukanenkin tulkita haluamallaan tavalla, mutta näillä kyseisillä on Leskisen Juice aikanaan osunut syksyn ytimeen. Nykyihmisen työ on irtaannutettu vuodenajoista ja luonnon rytmistä. Työajat eivät noudata päivän pituutta tai vuodenaikoja, säät eivät ohjaile töiden tekoa. Konttorille keinovalon alle mennään vesi- tai räntäsateessa, kaamoksessa ja pakkasessa. Yleensä matkat sisätiloista toisiin sisätiloihin kuljetaan autolla. Aurinkoisina päivinä käännetään ikkunan kaihtimia, jotta matalalta paistava aurinko ei heijastaisi tietokoneen ruudusta, tai mieltä ei harmittaisi niin kovin sisällä oleminen. Näillä leveysasteilla päivän lyhenemisen mukanaan tuomaa, kehon kokemaa, luontaista väsymystä ei myönnetä, vaan otetaan neljäs kuppi kahvia. Silti syksy tulee ja sen tuntee nahoissaan, näkee kanssaihmisissä sekä ympäristössään. Tuntee ja näkee, jos uskaltaa katsoa. Ja Juice ilmeisesti uskalsi.

Poromiehestä lokakuun näkee siinä, että miestä ei juuri kylän pinnassa näy. Syksy tarkoittaa yhtä kiireisimmistä poronhoitovuodenajoista.

Syksy on poron rykimäaikaa. Rykimäparttioksi kutsutaan pienehköä porukkaa naarasporoja eli vaatimia, joita valtahirvaat syksyisin keräävät haaremiinsa. Hirvaat pitävät omat parttionsa taitavasti kasassa ja vahtivat naaraitaan muilta hirvailta. Ne kalistelevat sarvia ja uhittelevat helposti kaikille niiden ja vaatimien väliin tuleville. Pahaa aavistamattomia matkailijoita ja luonnossa kulkijoita onkin syytä tähän aikaan vuodesta aina muistuttaa asiasta. Sillä, jos oikein huono tuuri käy, nuo yleensä niin lempeät otukset saattavat ottaa mittaa myös ihmisestä.


Vaikka poronhoitotyöhön on omaksuttu uusia käytänteitä, teknologioita ja tapoja, byrokratiasta puhumattakaan; on joitain asioita, joita nykymaailma tai edes ihmisen tahto ei tule muuttamaan. Se on poron luonto. Ja tähän kiinnittyy poromiehen elämäntapa. Sen rytmi. Poron luonto on ymmärrettävä ja sitä on osattava myötäillen hyödyntää; siksi poroja hoidetaan.

Näin syksyisin, poron luontaista rykimätokkiin kerääntymistä hyödynnetään porotöissä. Porot kerätään erotusaitoihin jalan, moottoripyöriä, mönkijöitä, kelkkoja tai helikopteria apuna käyttäen. Poroerotus on osuva nimi tapahtumalle, sillä siinä konkreettisesti erotellaan porotokasta yksilöt. Ensinnäkin, erotuksessa tunnistetaan merkistä mikä on kenenkin poro ja se lasketaan (eli luetaan) omistajan lukuun. Tarvittaessa vielä merkitsemättömät vasat merkitään emän merkkiin. Vieropalkisten porot erotetaan myös joukosta ja toimitetaan oman paliskunnan puolelle tai hoidetaan muulla sovitulla tavalla. Erotuksen päätarkoitus on erotella ne yksilöt, jotka jäävät eloon jatkamaan sukua niistä, jotka viedään sinä syksynä teuraaksi. Teurastuotosta poromies saa tilipussinsa. Eloon jäävät porot loislääkitään erotuksen yhteydessä ja päästetään takaisin luontoon.

Työ voi olla fyysisesti varsin raskasta; eikä poromiehen kohtaamat nykyajan haasteet siihen lopu. Kuitenkin tämä elinkeino motivoi ja kutsuu puoleensa sukupolvesta toiseen uusia poromiehiä ja -naisia. Poronhoitoon kasvetaan. Elinkeinon harjoittaja kiinnittyy hyvin vahvasti niin yhteisöön kuin ympäristöön, mikä voi vaikuttaa hätäisesti ajatellen hurjan sitovalta, individualismia ihannoivasta nykyihmisestä kahlitsevalta.

Mutta mitä oikeastaan on vapaus? Metsäluonnon lainalaisuuksia myötäilevä ihminen, kohtaa työtä tehdessään niin ruskan väriloiston kuin räntä- tai lumisateenkin. Luonnon, niin kauniin kuin rumankin puolen. Aamuisin keliä kuin keliä moittiva, konttorille kahlaaja puolestaan on yleensä sama hahmo, joka iltaisin on lähinnä television väriloiston ääreen sidottu. Kohtaakohan tuo koskaan edes itseään?

Vapaus, on liian iso kysymys, joten jätän vastaamatta. Kesän yltäkylläisen valon ja kaiken runsauden jälkeen syksy on kuitenkin poromiehelle sadon korjuun aikaa ja toisaalta valmistautumista talveen.

Tosiaan Juice, se on lokakuu nyt, ja poromiehestäkin näkee sen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti