10. helmikuuta 2016

Toimistoväki maastotöissä

Kirjoittaja: Aarre Jortikka

Kesken kolean talven on sopivaa muistella menneen syksyn leppeitä päiviä ja pohjustaa samalla tulevaa blogikirjoitusta.

Mitä tapahtuu, kun Paliskuntain yhdistyksen toimistoväki viedään tekemään oikeita porohommia? Laitetaan keltanokat istumatyöläiset keskelle poromiehen tavanomaista maastotyöpäivää. Katsotaan…

Paliskuntain yhdistyksen väellä oli mahdollisuus osallistua porojen kokoamiseen ja erotukseen syyskuun puolivälissä Kutuharjun koeporotarhalla Inarissa. Tehtävänä oli koota porot kesätarhasta talvitarhaan. Koetarhan maasto on vaihtelevaa tunturikoivikkoa, osin hyvin jyrkkäpiirteistä ja kallioista. Maaston vuoksi mönkijällä ajaminen on työlästä ja paikoin mahdotonta. Korvaamattomana apuna tehtävässä olivat Saamelaisalueen koulutuskeskuksen poroalan opiskelijat opettajineen, joten koossa oli hyvä joukko jalkapatikassa liikkuvia sekä myös muutamia mönkijämiehiä. Luvassa oli 20 kilometriä soita, tunturikoivikkoa ja jyrkkiä rinteitä.



Lähtö Rovaniemeltä oli myöhään illalla, koska yksi osallistujista tuli iltakoneella. Perillä oltiin aamuyöllä kolmen tienoilla, heti nukkumaan ja aamulla maastoon. Sää oli suotuisa; päivä oli kaunis sekä poikkeuksellisen lämmin. Joukko asettui lähtölinjalle. Olin laitimmaisena vasemmalla mönkijöiden puolella. Heti lähdössä huomasin kulkijoita vasemmalla, joten ketju hajosi hieman heti lähdössä. Joustavasti tasattiin aukot, edettiin seuraavalla järvilinjalle ja jatkettiin eteenpäin.



Hetken kuluttua aloin epäillä, että muut eivät kuule mitä VHF-puhelimeen puhelen. Kännykkäkentät alueella ovat hyvin paikoittaiset, joten niiden varaan yhteydenpitoa ei voi laskea. Tervosen Mika kurvasi mönkijällä luokseni ja totesi, että VHF:n akku alkaa olla lopussa. IT-hemmon oli huojentavaa huomata, että tekniikka voi maastossakin pettää. Emme antaneet sen häiritä ja pidin jatkossa yhteyttä Mikaan vihellyspillillä. SOL Sharx –pillin ääni on pirullisen kimeä, joten kaikki lähellä olleet kirosivat minut varmasti alimpaan h***n. Omat korvatkin piti tukkia ennen pilliin puhaltamista. Etenemistä jatkettiin. Mönkijän murinasta kuulin Mikan liikkumisen vasemmalla ja puhelimesta muiden keskustelut oikealla. Maastogepsistä näin sijaintini, joten suunnistuksen puolesta saattoi olla aivan huoleton. Muut puolestaan kuulivat vihellyksistä missä kuljemme.

Vauhdista huolimatta teimme kaverin kanssa pikaiset tulet, paistoimme makkarat ja joimme kahvit. Hyvältä maistui! Kiirehän meillä tietenkin oli, koska olimme ulkokaarteen puolella ja meillä oli pisin matka. Osa oli sattumalta osunut sisäkaarteen puolelle, joten heille saattoi jäädä paremmin aikaa lepäillä ja ruokailla meidän paarustaessa pitkin soita ja harjanteita. Kuva puhukoot puolestaan. Johan Lasse Virenkin aikanaan sanoi, että pitää muistaa valita sisärata eikä kiertää ulompaa. Muistetaan.



Loppumatkassa maasto alkoi helpottaa, mutta nestehukka meinasi yllättää. Matka ulkokaarteessa oli ollut pitkähkö ja takki keliin sopimattoman raskas. Niukka vesi ’valui polviin’ ja askel alkoi painaa. Tauolla hörpätty annos urheilujuomaa helpotti hyvin. Loppumatkassa piti vielä testata, että miten Tahkolan Juholla riittäisi juoksukuntoa loppukiriin. Juho oli aiemmin syksyllä juossut puolimaratonin, joten kestävyyttä löytyisi. Perässäni kepeästi ropisevat Juhon askeleet kertoivat, että tämän kisan voittaja löytyi takasektorista. Vähin äänin vaihdoin takaisin kävelyyn.



Entäs sitten se tehtävä eli porojen kokoaminen? Joitakin poroja jälkeen jäi, mutta kokonaisarviona tehtävä oli sujunut hyvin ja säästänyt porotarhan taloudellisia resursseja. Kiitos onnistumisesta kuuluu kaikille osallistuneille, opiskelijoille ja opettajille. Kokoaminen sujui hyvin, joten tehtävä todennäköisesti uusitaan tulevana syksynä. Jäämme odottamaan tulevan syksyn blogia ’ulkoradalta’. Jos luonto sattuu kääntämään karummat kasvonsa, niin toimistoväen maastokelpoisuus pääsee ihan todelliseen testiin.